Pekka Myllykosken kuusikymppiset

Pekka Myllykoski täyttäisi 60 vuotta “lusijanpäivänä” 13.12.2019.

Mikko Mattilan viime kesänä ilmestynyt dokumenttielokuva Mystinen metsätyömies saa juhlan kunniaksi tv-esityksensä joskus loppuvuodesta. Aiheen tiimoilta on luvassa myös muutama “pelkkää pekkaa” -henkinen keikka. Tältä sivulta löytyvät niiden infot kootusti.

Jokaisesta keikasta tulee vielä lähempänä myös erillinen facebook-tapahtuma.

 

keskiviikko 27.11.2019
HÄMEENLINNA – Albertin kellari
klo: 20, vapaa pääsy

Varaslähtö juhlintaan otetaan Hämeenlinnan Albertin kellarissa järjestettävällä AP-klubilla. AP Sarjannon luotsaamassa klubi-illassa on perinteisesti joka kuun viimeisenä keskiviikkona tarjolla kolme eri esiintyjää.

Marraskuun viimeisen keskiviikon yhtenä esiintyjänä lavalle kapuavat Jytäjemmarit. Luvassa on keikka jollaista ei ole koskaan ennen soitettu, eikä välttämättä tulla toiste soittamaankaan. Jytäjemmareiden dynaaminen duo Antero Gustafsson ja Marko Aho esittää nipun kirjoittamiaan ja Pekan kanssa levyttämiään kappaleita, kertoillen myös tarinoita niiden takaa ja sivustakin.

Koska Kalle lähti Lappiin ja Pekka lensi taivaaseen, niin jemmari-kaksikko on kutsunut mukaansa monitaituri Tapsa Kojon tuomaan musiikillista ryhtiä ja väriä kokonaisuuteen.

Albertin kellari: www

 

perjantai 13.12.2019
HELSINKI – Bar Mendocino
klo: 18, vapaa pääsy

Pekan virallisen syntymäpäivän, joka aiheeseen sopivasti on perjantai 13. päivä, juhlallisuudet ovat Helsingissä.

Bar Mendocinon intiimissä kulttuuriympäristössä juhlitaan pitkä ilta evribadi-henkisen esiintyjäkatraan tahtiin kippistellen. Paikalle on lupautunut komea kattaus Pekan tunteneita, hänen kanssaan soittaneita ja häntä diggailleita solisteja ja soittajia. Tarkoitus olisi aloittaa musisointi jo alkuillasta, jotta varmasti ehditään ja etteivät baarin naapurit menettäisi yöuniaan ja sitä kautta myös hermojaan.

Ohjelmakuvio luultavasti elää viimeiseen saakka. Ilta on luonteeltaan sellainen, että lopullisen esiintyjälistan voinee julkaista vasta tilaisuuden jälkeen.  Kaikkea voi tapahtua ja aina sattuu, kun tapahtuu. Bändeinä Mendocion lavalla nähdään ainakin Dortmunder ja Rodeo. Arvattavia ja yllättäviäkin vierailijoita on paikalle lupautunut iso liuta. Nimilistaa julkistetaan lähempänä lähemmin, kunhan asioita varmistuu.

Bar Mendocino: www

 

lauantai 14.12.2019
HUUTJÄRVI – Club Bakkanaali
klo: 22:30, vapaa pääsy

Lauantaina Dortmunder koukkaa kaakon kautta kohti Tamperetta.

Club Bakkanaalissa bändi pekkailee kvartettina, jossa mukana ovat Jussi Parkkonen ja Kimmo Hoivassilta. Eikä sitä tietenkään tiedä, josko muitakin vierailijoita matkan varrelta mukaan innostuisi…

Isoimmat hitit soitetaan toki, mutta harvemmin kuultuja helmiäkään ei unohdeta. Luvassa on siis täysipainoinen kattaus freukkareita, maltaan haukkoja ja jemmareita.

Club Bakkanaali: www

 

sunnuntai 15.12.2019
TAMPERE – Vastavirta-klubi
klo: 18, liput: 10€

Pekan synttäriviikonloppu huipentuu Tampereen Pispalaan ja Vastavirtaan.

Sunnuntainen Pekka-matinea aloitellaan hyvissä ajoin, jotta maanantain puolella vaaniva armoton arki ei haittaisi juhlintaa kovin. Iltakuudelta sanotaan kuuluvalla äänellä päivää ja rämäytetään ensimmäinen akustisen kitaran sointu soimaan.

Pispalassakin on luvassa varsin evribadimainen kattaus spesiaalein maustein. Samalla tavoin kuin Mendocinossa voitaneen lopullinen esiintyjälista julkaista vasta juhlien jälkeen.

Innostus on ollut laajaa ja illasta tulee varmasti pitkä ja mukava. Dortmunder hääräilee jälleen nelimiehisenä paikalla. Sen lisäksi mukaan ovat lupautuneet ainakin Arto Pajukallio, Atte Hipp, Hannu Sainio, Jukka Nousiainen ja Janne Kaunisto. Tämänkin keikan osalta listaa täydennellään vielä lähempänä.

Vastavirta-klubi: www

 

lauantai 21.12.2019
LOIMAA – Bar Edgar
klo: 22:30, liput: 5€

Vielä ennen joulua käydään Loimaalla pekkailemassa kauneimmat juomalaulut. Nelimiehiseksi laajennetun Dortmunderin keulilla saatetaan tälläkin keikalla nähdä vierailevia solisteja. Niistä uutisoidaan tuonnempana. Luvassa on tömäkkä kattaus “pelkkää pekkaa”, eli illan aikana kuullaan parin pitkän setin verran Freukkareita, Maltaan Haukkoja ja Jytäjemmareita.

Bar Edgar: Facebook